Leena Vilpo - Tanssiseura Sekahaku ry

Leena Vilpo

Leena Vilpo

leena-vilpo

Lapsesta asti olen harrastanut musiikkiliikuntaa, vähän myöhemmin tuli mukaan myös kansantanssi ja tanssipaikoilla käyminen. Keski-iän ruuhkavuodet rajoittivat tanssin harrastamista, mutta 2000-luvun alussa aloin taas tanssia kokeillen innokkaasti kaikenlaisia tansseja ja vähän myöhemmin aloin myös ohjata tanssin harrastajia.

Minulle tanssi parhaimmillaan merkitsee mahdollisuutta kohdata toinen ihminen ja tanssia hänen kanssaan yhdessä liikkeestä, musiikista ja luovuudesta nauttien. Tanssista saan itselleni iloa ja virkeyttä ja sitä toivon kaikille muillekin.