Infot tanssikursseille
Hyvä tietää
Tältä sivulta löydät vinkit tanssiharrastuksen alkumetreille.
Maksutavat
En ole tanssinut yhtään. Mistä minun kannattaa aloittaa?
Kannattaa ehdottomasti aloittaa perusteista. Lisätietoja tasoista alla. Tanssilajeja on iso joukko, joten oikean tanssin valitsemiseen voit hyödyntää vaikka musiikkimakuasi. Jos pidät vauhdikkaasta iskelmästä, sinulle voisi ensimmäiseksi tanssiksi sopia Foksi tai Fusku. Jos taas pidät lattarimusiikista, esimerkiksi Cha Cha tai Rumba Bolero voisi kiinnostaa.
Asiaa voi lähestyä myös liikunnalliselta kannalta. Jos kaipaat sykettä nostavaa tanssiliikuntaa, kokeile Polkkaa tai Humppaa.
Varma tapa aloittaa on osallistua Fuskun tai Foksin perusteisiin. Onnistut varmasti!
Tasot
PERUSTEET Aikaisempaa tanssitaitoa ei tarvita. Aloitetaan perusaskeleista, harjoitellaan rytmiä ja ensimmäiset kuviot. Opetellaan viemisen ja seuraamisen perusteita.
PERUSTEET/KESKITASO Aloitetaan perusaskeleista ja opetellaan ensimmäiset kuviot. Harjoitellaan viemisen ja seuraamisen perusteita sekä tanssiasentoa ja –tekniikkaa. Sisältää perusteiden ja keskitason materiaalia ja vaihtelee ryhmän tason mukaan.
KESKITASO Siirry tälle tasolle, kun olet saanut perusteet haltuun. Keskitason tunneilla harjoitellaan lisää kuvioita ja uusia rytmityksiä, joista on apua myös musiikin tulkintaan. Keskitason tunneilla perehdytään tanssitekniikkaan ja -asentoon, joiden hallintaa tarvitset jatkotasolle siirtymistä varten. Tällä tasolla opetettavat kuviot ja musiikintulkinta vaihtelevat, joten opit uusia asioita.
JATKO Jatkotasolla opetellaan haastavampia kuvioita sekä musiikintulkintaa. Taso edellyttää harjoiteltavan lajin hyvää hallintaa.
Mitä numerot tanssin kohdalla tarkoittavat?
Numeroidut kurssit etenevät eli joka kerralla opitaan lisää uutta. Joka tasolla kannattaa aloittaa 1. kurssista. Esim. perusteet-tason Foksi 1 ja Foksi 2 muodostavat kokonaisuuden, jossa 1. kerralla lähdetään liikkeelle aivan perusteista ja seuraavalla kerralla kerrataan ja opitaan uutta.
Pitääkö ilmoittautua ennakkoon?
Lavatanssikursseille ei ole ennakkoilmoittautumista. Tule mukaan kun se sinulle parhaiten sopii.
Tarvitsenko oman parin?
Et tarvitse omaa paria. Kursseilla vapaaehtoinen parinvaihto ja halutessasi voit tanssia myös oman parisi kanssa.
Mikä on treenikortti?
Treenikortti on jäsenille tarkoitettu etu. Kun olet jäsen, voit ostaa 5 tai 10 kerran treenikortin, jolla säästät vielä vähän lisää.
Hinta Turku, Raisio ja Kaarina 5-kortti 45€, 10-kortti 90€.
Muualla 5-kortti 40€, 10-kortti 80€.
Haluan liittyä jäseneksi, mitä minun pitää tehdä?
Täytä jäsenhakemus joko netissä tai kursseilla. Jos täytät lomakkeen netin kautta, tulosta se ja tuo tullessasi kurssille. Voit maksaa jäsenmaksun verkkopankissa. Saat kursseilla liittymisen yhteydessä väliaikaisen kuitin jäsenyydestäsi. Varsinainen jäsenkortti toimitetaan sinulle postilla kotiin. Katso lisää jäseneksi liittymisestä.
Haluan osallistua vain muutaman kerran, onnistuuko se?
Onnistuu. Meillä on käytössä kertamaksu, jolloin sinun ei tarvitse sitoutua pitkiin kurssikausiin. Maksat vain niistä kerroista kun olet mukana.
Minkä ikäisiä osallistujia teidän kursseilla käy?
Tanssikursseilla ikähaarukka on erittäin laaja. Pääsääntöisesti välillä 18-75 vuotta. Suurin harrastajaryhmä on aikuiset. Meillä ei ole ala- tai yläikärajaa.
Olen yli 60-vuotias, pitääkö minun osallistua 60+ ryhmään?
Ei pidä. Voit osallistua mille tahansa tanssikurssille.
Millainen vaatetus/varustus minulla pitää olla?
Ota mukaan rennot ja joustavat vaatteet sekä kengät, jotka eivät jätä jälkiä lattiaan. Kannattaa välttää korkokenkiä ja jalkasi kiittävät myöhemmin. Ota mukaan myös vesipullo ja pilke silmäkulmaan.
Onko Sekahaku vakuuttanut kursseille osallistujat?
Tanssiseura Sekahaku ry ei ole vakuuttanut kursseille osallistujia.
Minulla jäi vielä kysyttävää, mistä saan lisätietoja?
Laita viestiä osoitteeseen info@sekahaku.net. Etsimme sinulle vastauksen kysymyksiisi.
Haluan antaa palautetta, missä voin sitä antaa?
Voit antaa palautetta palautelomakkeella tai laittamalla viestiä info@sekahaku.net