Soile Hakanpää - Tanssiseura Sekahaku ry

Soile Hakanpää

Soile Hakanpää

soile-hakanpaa

Tanssiharrastukseni alkoi vasta 2006, mutta vei heti mukanaan. Aiemmin olin jonkin verran tanssinut vain joissain juhlissa yms. Kun lähdin Sekahaun kurssille, niin sen jälkeen minua ei lavoilta ja kursseilta pitänyt pois mikään. Samantien kaikki mahdolliset leirit ja kurssit n. 100 km säteellä tuli koluttua ja imettyä tietoa itseensä joka suunnasta. Tanssiminen vie ajatukset pois arjesta ja se vie täysin mukanaan.

Valmistuin Susel:n seuratanssin perusohjaajaksi 2014 ja 2017 valmistuin Suselin ohjaajaksi. Wanhantangon perusohjaaja tason suoritin 2018.

Olen ohjannut tanssikursseja Pöytyällä vuodesta 2015 ja Huittisissa vuodesta 2016. Välillä on tuurauksia muiden rytmissä ja ennen tansseja olevilla kursseilla mm. Pyrkivällä, Huvilinnussa ja Littoisissa.

Tunneillani on aloittelija helppo päästä mukaan, pidän kynnyksen matalana. Mutta myös jonkinverran tanssineet saavat haasteita ja vinkkejä omaan tanssiin.

Omaa tanssitaitoa pyrin kehittämään käymällä ympäri Suomea eri kursseilla ja tietenkin tanssimalla mahdollisimman paljon. Muita harrastuksia ovat mm. koirat suunnistus ja käsityöt.