Tuula Kalliovaara - Tanssiseura Sekahaku ry

Tuula Kalliovaara

Tuula Kalliovaara

ei-kuvaa

Tanssiharrastukseni alkoi 1999 kun löysin rivitanssin. Rivitanssin lisäksi kävin Bailatino-tunneilla. Näillä soolotanssitunneilla oppi paljon eri tanssien perusasioita: perusaskeleita, tekniikkaa ja rytmiä. Haaveilin myös paritansseista, mutta pari, jota niihin aikoihin tarvittiin treeneissä, puuttui. Sitten näin Lavatanssikerho Sekahaku ry:n perustamisesta jutun lehdessä ja tiesin sen olevan minulle tarkoitettu. Kävin treeneissä ja leireillä. Pian olinkin seuratoiminnassa mukana seuran aktiivina. Harrastus vei mennessään ja löysin itseni ohjaajakurssilta.
Paritanssi on upea kokemus kun löytää yhteisen liikkeen viejän kanssa. Soolotansseissa pääsee itse tulkitsemaan musiikkia juuri sellaisella tunteella ja teholla kuin oma keho tuntee. Vaikka tanssitaankin yksin, on koko ryhmällä samat askeleet ja tuntuu hienolta olla yhteisessä rytmissä ison porukan kanssa. Lattarirytmit ovat suosikkitanssejani ja Latinobic -tunnit ovat mukavia ohjattavia.

  • Susel ry, Seuratanssin perusohjaajan tutkinto 2012
  • Suomen tanssikoulu, Bugg-ohjaaja- /valmentajakoulutus 1 ja 2 2013
  • Dancebic –tanssiliikunta, Wanhan Tangon ohjaajakurssi 1 2013
  • Dancebic –tanssiliikunta, Wanhan Tangon ohjaajakurssi 2 2014
  • Latinobic -ohjaaja koulutus 2013
  • MSL Tanssiliikunnan kouluttajan tutkinto 2014
  • Ikäinstituutti, Senioritanssin peruskurssi 2015